News

Only in Finnish

1.5.2020 -Fornacis&co

Jatkamme SataWattia tapahtuman suunnittelua elokuun ensimmäiseen päivään alkuperäisen suunnitelman mukaan. Suomen hallitus linjasi, että yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltoa jatketaan ainakin 31. heinäkuuta saakka ja loppukesän sekä alkusyksyn tilaisuuksien osalta hallitus arvioi tilanteen uudelleen viimeistään kesäkuun alussa. Näiden kesäkuussa ilmoitettavien uusien tietojen valossa teemme päätöksen tapahtuman pitämisestä elokuun 1. päivänä tai siirtämisestä lokakuulle.


31.3.2020 -Mr.Mankka

The Greatest Crater in Europe MEGA-tapahtuma on peruttu. Syynä peruuntumiseen on vallitseva maailmantilanne ja siihen liittyvä epätietoisuus. Tapahtumalle ei onnistuttu löytämään uutta ajankohtaa, ja näin ollen Lappajärvelle 6.6.2020 suunniteltu tapahtuma jää järjestämättä.

MEGA SataWattia Vuojoella 2020 -tapahtuman järjestäjät seuraavat tilannetta ja jatkavat tapahtuman tekemistä. Mikäli COVID-19 rajoitukset estävät tapahtuman elokuussa, siirtyy MEGA pidettäväksi lokakuuhun.

Ydinryhmä täydentyi 24.3. Satakunnan Geokätköilijät ry:n vuosikokouksen valittua hallitukseen Sari Suvilan (Pihlajapuu).